Kuinka saada kasvua Shopify ja brändi uudistuksella
Liini toteutti olutpanimo Salama Brewingille kokonaisvaltaisen verkkosivu-uudistuksen brändin kirkastuksesta monikanavaiseen myynnin seurantaan. Uudistuksen ansiosta Salaman ulkomaanmyynti lähti reippaaseen kasvuun, ja valmius kotimaan toimitusten avaamiseen on taattu.
Salama Brewing on vuonna 2019 perustettu pienpanimo, jonka tavoitteena on valloittaa seuraavaksi ulkomaan markkinat. Tähän tarpeeseen Salama tarvitsi kokonaisvaltaisen verkkosivu-uudistuksen, jossa erityinen fokus olisi kansainvälisessä verkkokaupassa. Suomen alkoholilainsäädännön muutos sallia kotiintoimitukset antaa vielä odottaa itseään, mutta uudistuksen myötä Salama on tähän valmiina.
Uudistuksella haettiin ennen kaikkea helppoutta ja selkeyttä aiempaan “sillisalaattiin”, kuten Salama Brewingin toimitusjohtaja Christian Holmlund ja kotimaan myyntitiimin Jussi Honkonen tilannetta kuvaavat.
Tavoitteena oli saada helppo ostopolku asiakkaalle, helppo sivuston ylläpito Salamalle – ja projekti, jossa haluttuun lopputulokseen päästään ilman ylimääräistä vaivaa.
UX & UI -suunnittelu, Shopify -kehitys ja Kasvumarkkinointi
Salama Brewing Company Oy
Christian Holmlund
Yhtenäinen sivusto ja toimiva Shopify-verkkokauppa
Projekti Liinin kanssa lähti liikkeelle työpajoilla Liini Loop -kehitysmallin mukaisesti: tarvekartoituksessa ja määrittelyssä kirkastettiin tavoitteet ja uudistettavat asiat, suunniteltiin tätä tukeva design ja brändin tviikkaus, sekä lopuksi toteutettiin itse kehitystyö ja sivuston julkaisu.
Salamalla oli valmiiksi vahva ja erottuva, milleniaaliyleisöön hyvin uppoava retrohenkinen brändi, joka uudistuksen yhteydessä jalostettiin digitaalisiin kosketuspisteisiin toimivaksi. Vahva oma ilme toimii erottautumistekijänä myös kansainvälisillä markkinoilla.
Osana uudistusta aiemmat erilliset verkkosivusto ja verkkokauppa sulautettiin yhteen Shopifyn päälle. Samalla sivusto uudistettiin teknisesti helpommin käytettäväksi palvelemaan paremmin niin sisäisiä käyttäjiä kuin asiakkaitakin. Shopify myös integroitiin iZettlen kanssa, jolloin verkkokaupan ja fyysisten liikkeiden myynti saatiin yhteen näkymään helpottamaan myynnin seurantaa.
Uudistuksen jälkeen verkkokaupan ylläpito on muuttunut paljon helpommaksi: saamme aiempaa nopeammin uudet tuotteet ja bundlet myyntiin, Holmlund kuvaa.
Palvelumuotoilun keinoin uudistetulla sivulla tuotteet löytävät tiensä helpommin asiakkaan ostoskoriin, ja aiempaa tarkemmat tuotekuvaukset helpottavat asiakkaan tuotevalintaa.
Projektin aikana käynnistettiin myös kohdennettu ulkomaan some-markkinointi, jonka tulokset ylittivät odotukset: myynti kasvoi jopa 1000 % ja spontaaneissa kommenteissa sivuston uusi ulkoasu keräsi kehuja.
Markkinoinnin käynnistäminen toi merkittävän korotuksen myynnille ja osoitti, että uusi sivusto toimii ja ostamisesta on tehty helppoa ja houkuttelevaa.
Honkonen ja Holmlund kiittelevät erityisesti Liinin ammattimaista otetta ja rentoa ilmapiiriä. Yhteistyö Liinin kanssa jatkuu kevään 2026 aikana.
Parasta on, että nyt meillä on erinomainen pohja lähteä kehittämään työtä eteenpäin, Holmlund ja Honkonen kiittelevät.
Jussi Honkonen
Keskustellaan tarpeistasi
Lähetä viesti lomakkeella, niin palaamme asiaan viipymättä. Voit myös varata keskusteluajan suoraan alla olevasta painikkeesta.